ManunPaja

Käsillä tekemisen halu innoitti Mauno Kerästä perustamaan oman yrityksen, Manun Pajan Suomussalmelle vuonna 1986.

Yrityksen perustamista edesauttoi seppä-kurssi jonka Keränen suoritti 1985 Kuhmossa. Tänään pitkän päivätyön tehneenä Mauno Keränen on ajatellut ruveta antamaan aikaa harrastuksille ja on antanut vetovastuuta enemmissä määrin Timo Mäkeläiselle. Timo on ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä jo pienestä pitäen saaden oppia erilaisiin töihin isänisältä ja isältään pitäen yllä käsillätekemisen perinteitä.

Manun Pajan tuotteisiin ja toiminta/työmenetelmiin syttyi kiinnostus jo 2000-luvun alkupuolelta ja niinpä Timo on ollut Maunon kisällinä ja oppipoikana jo useampana vuonna. Maunon luopuessa Kianta-opiston opettajan töistä ja opetuksen siirtyessä Timolle syntyi ajatus Manun Pajan jatkamisesta. Yrityskaupat on tarkoitus viedä loppuun kesän 2017 aikana.

Manun Pajassa käden jälki ja työn yksilöllisyys, ilmaisuvoima sekä perinteet ovat edelleen sepän työn pohjana. Sepässä yhdistyvät filosofi, taiteilija sekä suunnittelija jotka saavat tulen ja raudan hallintaansa.